sunnuntai 19. toukokuuta 1974

Tunturikihu - Stercorarius longicaudatus

Tunturikihut pesivät Skandinavian ja Venäjän tunturiylängöillä ja tundralla. Pitkänmatkan muuttajina ne talvehtivat trooppisilla merialueilla. Kevätmuutto kulkee toukokuun jälkipuoliskolla sekä Pohjanlahtea että Suomenlahtea pitkin. Syysmuutto, joka ajoittuu elo-syyskuulle, on paljon huomaamattomampaa.

Tunturikihu on sisämaassa hyvin harvinainen läpimuuttaja, josta on alueella tehty vain neljä julkaistua havaintoa. Ensimmäinen, ja samalla ainut keväthavainto,  koskee Tuusulan Rantamossa 19.5.1974 muutolla havaittua vanhaa lintua, jonka löysivät Markku Palmu, Ari Lavinto ja Erkki Hirvikangas.

Seuraavaa havaintoa saatiin odottaa yli 20 vuotta, kunnes Seppo Verhiö löysi 3.10.1996 Hyvinkään Kytäjärveltä nuoren tunturikihun. Lintu oli joutunut keskeyttämään muuttomatkansa loukkaantumisen takia, sillä se roikotti lentäessään toista jalkaansa. Lintu viihtyi järvellä 10.10.1996 asti ja kaiketikin menehtyi lopulta (ARK Ahtiainen 1996b).

Viimeisimmät havainnot:
  • 19.8.2004 Järvenpään Linturannassa muutti vanha lintu etelään (Jukka Vihanto)
  • 8.10.2009 Tuusulan Halosenniemessä muutti nuori tunturikihu etelään (ARK Ahtiainen 2009)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti