keskiviikko 19. huhtikuuta 1978

Ristisorsa - Tadorna tadorna


Ristisorsa, koiras Virossa
Ristisorsa pesii Pohjanmeren ja Atlantin rannikoilla ja on levittäytynyt harvalukuiseksi pesimälajiksi Suomenkin rannikoille. Sisämaapesintöjä ei Suomesta tunneta, mutta helposti havaittavana lajina ristisorsia tavataan myös sisämaan järvillä, varsinkin kevätmuuton yhteydessä. Alueen havainnot ajoittuvat enimmäkseen huhtikuun kahdelle viimeiselle viikolle. Nuoria lintuja kiertelee sisämaassa myös pesintöjen jälkeen elokuussa.

Ensimmäinen havainto ristisorsasta tehtiin 19.4.1978, kun Olli Kivinen löysi Tuusulanjärveltä paikallisen linnun. Seuraava tavattiin Hyvinkäällä 4.5.1985, kun Seppo Tuominen löysi Kytäjän Livinkylästä Keihäsjoen tulvalta koiraslinnun. Tämä yksilö viihtyi poikkeuksellisesti tulvalla  muutamia päiviä, kunnes löytyi kuolleena sähkölinjan alta (ARK Ahtiainen 1985). 

Kevään varhaisin havainto ristisorsasta on tehty 1.4.2006 Tuusulan Rantamossa, kun Pekka Toiminen havaitsi Tuusulanjärveltä sulapaikkaa etsivän linnun, joka laskeutui jään reunalle.

1990-luvun puolivälin jälkeen laji on havaittu lähes joka vuosi. Keväisin on nähty  yksittäisiä lintuja tai pariskuntia ennen kaikkea Tuusulanjärvellä ja Ridasjärvellä.  Sisämaahan harhautuneet linnut laskeutuvat järville tai tulville yleensä vain lyhyeksi aikaa. 

Syyshavaintoja lajista on vain muutamia: 27.8.1994 nuori ristisorsa laskeutui Hyvinkään Ridasjärvelle (Ari Ahtiainen ym), 4.8.1999 peräti 6 linnun parvi kierteli Tuusulanjärvellä  (Seppo Niiranen) ja syksyn myöhäisimpänä havaintona 3.9.2000 kolme nuorta lintua lensi Tuusulanjärven Heikkilänrannassa pohjoiseen (Juhani Laine). 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti