lauantai 27. huhtikuuta 1985

Lyhytnokkahanhi - Anser brachyrhynchus

Lyhytnokkahanhi Hyvinkään Kytäjällä huhtikuussa 2008
Lyhytnokkahanhea pidettiin vielä 1990-luvulla koko Suomessa harvinaisena läpimuuttajana, joita keväisistä hanhiparvista löytyi vain muutamia. Sen jälkeen laji on nopeasti runsastunut ja samaan aikaan parantunut optiikka on tuonut merkittävän avun lajin määritykseen. Pohjanmaalla levähtävissä tuhatlukuisissa hanhiparvissa tavataan nykyisin kymmeniä ja jopa satoja lyhytnokkahanhia joka kevät.

Uudenmaan parhaat hanhikerääntymät löytyvät nykyisin Hyvinkään Kytäjän, Nurmijärven Lepsämän ja Tuusulan Rantamon tulvilta, joissa lyhytnokkahanhiakin tavataan nykyisin varsin säännöllisesti.

Alueen ensimmäinen havainto lajista tehtiin muutontarkkailussa Hyvinkään Ridasjärvellä Päijänne-tunnelin louhoksella 27.4.1985, kun metsähanhiparvessa muutti myös lyhytnokkahanhi (RK Siven 1985). Myös 1990-luvulla laji nähtiin vain yhden kerran 18.4.1999 Hyvinkäällä Nopon Palosenkalliolla, missä lyhytnokka muutti seitsemän metsähanhen parvessa (ARK Ahtiainen 1999).

Vuodesta 2001 lähtien lajista on tullut jokakeväinen läpimuuttaja ja vuosittaiset havaintomäärät ovat kasvaneet jatkuvasti. 2000-luvun alkuvuosina jäätiin vielä 1-3 havaintoon vuodessa, mutta jo saman vuosikymmenen lopussa kertyi 3-7 havaintoa vuodessa. 2010-luvulla lyhytnokkahanhia on nähty jo yli 10 yksilön vuosivauhtia. Tähänastinen ennätysvuosi oli 2013, jolloin tehtiin parikymmentä havaintoa yli 20 linnusta. Suurin kerääntymä laskettiin Hyvinkäällä Kytäjoen tulvalla 5.5.2013, peräti 9 lintua (Pekka Komi).

Syyshavaintoja lyhytnokkahanhesta on myös useammalta vuodelta:
  • 24-28.9.2003 Tuusula Rantamo yksinäinen vanha lintu (Pekka Toiminen)
  • 12.9.2010 Tuusula Rantamo lounaaseen muuttava isossa metsähanhiparvessa (Ari Ahtiainen)
  • 4-11.10.2012 Nurmijärvi Lepsämä yksi lintu tulvalla (Pekka Komi ym)
Lisäksi laji on havaittu 29.9.2012 Hyvinkäällä (Apus WWW).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti